MattiPasila

Ammatillinen koulutus kriisissä - kyllä on

Ammattikoulua ja muuta toisen asteen koulutusta puuhataan maksuttomaksi

Tutkimukset tukevat sitä seikkaa, että työelämään siirtyvä nuori ei tule pärjäämään työmarkkinoilla ilman ammattikoulutusta. Lukion maksuttomuus kuuluu saman keskustelun piiriin. Taatusti hyvä asia, siis vaikka ulottaa oppivelvollisuuskin toisen asteen opintoihin.

Maksuttomuus on rahakysymys, jossa yhteiskunta panostaa ja odottaa tuloksia koulutuslaitoksilta, opetuksenjärjestäjiltä. Toisen asteen koulutusta on riisuttu ja kevennetty, Opetusministeriön paineena on saada opiskelijat valmistumaan ja työelämään - rimaa laskemalla. Herää kysymys, mitä iloa on tuottaa ammattiin nuoria, joilla ei kuin pintaraapaisu tulevaan ammattiin siirtymisen haasteista ja olemattomat valmiudet. Työelämä, jota allekirjoittanut edustaa, ei pysty enää laskemaan rekrytoitavien vaatimustasoa sen perusteella, että oppilasainekselta ei voida enempää opetuksessa vaatia. Perinteinen työssäoppiminen opiskeluaikana ammattioppilaitoksissa päättyi viime vuonna ja samalla yhteistyö työelämän kanssa. Oppilaitoksille jäi oman tulkinnan perusteella mahdollisuus joko järjestää tätä harjoittelua koulussa tai työelämän kohteissa, velvoite kuitenkin poistettiin.

Ammattiin opiskelijoiden aivan keskeisiä seikkoja ovat opiskeluaikana hankitut kontaktit työelämään, kokemusten hankkiminen työyhteisöistä, sekä käsitys siitä, mitä seuraa, kun astuu työmarkkinoille hankittuaan ammatillisen perustutkinnon. Kaikki nämä valmiudet on saatu ammattikoulutuksen koulutusjärjestäjän työssäoppimisen järjestämispakosta. Ilman tätä mennään nyt pahasti hakoteille. Toisin kuin nyt on päätetty toimia, työelämällä pitäisi olla näkyvämpi rooli koulutusohjelmassa, koska sinne valmistuvien tulisi tähdätä ja työelämällä on omat tarpeensa työvoimareservin laadun suhteen, joten yhteistyöllä ei olisi kuin voitettavaa.

Muutamia vuosia sitten oli laajasti puhetta oppisopimuspohjaisen ammattikoulutuksen kehittämisestä (Saksan mallista), menetelmästä, jossa koulutusjärjestäjän rooli on huomattavan pieni ja nuoret valmistuvat ammattiin valmiuksin, joita työmarkkinat voivat välittömästi hyödyntää, eikä ammattikoulun käynyt ole työpaikan lattianlakaisija, joka turhautuu ja päättää vaihtaa alaa, eli ottaa uuden koulutuskierroksen yhteiskunnan piikkiin, kun edelliseen ammattiin valmistumisen myötä ei hommat oikein napanneet. Tämä oppisopimusmalli on rajallisena mahdollinen ja koska sitä ei ole määrätietoisesti kehitetty, ei siitä voi puhua ammattiin opiskelun vaihtoehtona.

Toisen asteen, erityisesti ammattiin opiskelevien kohdalla kohdataan haasteita eri vaiheissa, kuten:

Ammatinvalinnan ohjaus, seikka josta omat kokemukset ovat 45 vuoden päässä, voisi vain kuvitella, että digiaikana siihenkin olisi paljon materiaalia ja menetelmiä tarjolla. Oppilaitosten rekrytointi, joka tapahtuu tutustuttamalla yläkoululaisia ammattioppilaitoksiin, on pielessä. Kuhunkin opiskelusuuntaukseen (ammattilinjaan) tulisi saada huomattavasti parempi profilointi. Tällä voitaisiin puolittaa keskeyttäneiden lukumäärä opiskelun aikana, saataisiin paremmin tulevan työkentän tiedostavia opiskelijoita. Opiskelijoiden opintojen keskeytysprosentti on valtavan suuri ongelma. Herää kysymys, pitääkö oma ammattilinja valita jo peruskoulussa, vai voisiko nykyiset yleisaineet suorittaa alta pois ja katsoa ensimmäisen vuoden keväällä, mihin ammattiin sitä ollaankaan menossa opiskelemaan, työelämäänkin voisi tutustua jo yleisellä tasolla tässä vaiheessa. Opetuksessa ollaan menossa kohti opetuksenjärjestäjän tulosvastuullisuutta, joka luo paineita tuottaa ammattitutkinnon omaavia nuoria ulos kouluista. Paineet johtavat siihen, että kun opetuksen sisällön rimaa on laskettu, lasketaan myös oppilaitoksissa tutkintovaatimuksia, väkisinkin näin, sen määrää maksaja, Opetusministeriö ja Opetushallitus.

Ammatilliseen koulutukseen hakee kasvava määrä ulkomaalaistaustaista oppilasainesta, mikä on hyvä asia. Useimmat heistä ovat motivoituneita ja haluavat saada tutkinnon ja päästä kiinni työelämään. Tärkeitä seikkoja tässä ovat työelämäkulttuurin, kielitaidon ja ammatillisten valmiuksien saaminen balanssissa juurrutettua heihin.

Otan loppuun pari elävää esimerkkiä. Nuori on päättänyt hakeutua parturikampaajan ammattitutkinnon opiskelijaksi. Menossa on toisen vuoden kevätlukukausi. Elävän ihmisen hiuksia on tullut leikattua noin 20 kertaa – kyllä ja oppilaitos sijaitsee Helsingissä. Opiskelija on valmistumassa käsityöammattiin, jossa kaikki perustuu siihen, mitä on koulussa opittu. Samaan aikaan yksityisen parturikampaajakoulun opiskelija leikkaa viikossa tuon määrän, tästä oppilaitoksesta siirrytään valmiina ammattilaisena työelämään. Koulutukseen on satsattu, maksettu korkeampi lukukausimaksu, joten voisi miettiä, kuinka se nyt meneekään, onko se maksuttomuus kaiken ratkaisija. Tätä esimerkkiä ei voi yleistää, korkeintaan voi todeta millä tolalla ammatillinen koulutus on. Taustaksi tähän, parturikampaamot ovat nykyisin lähes ainoastaan ns. vuokratuolipohjalla toimivia, työelämällä ei ole enää samalla tavoin tarjolla harjoittelupaikkoja, kuin ehkä aiemmin, jossakin ne oppilastyöt pitää kuitenkin tehdä ja ammattitaito hankkia, edes auttavat valmiudet. Toisena esimerkkinä otan venealan ammattitutkintoa opiskelevan henkilön. Hän on kolmannen vuoden maaliskuussa solminut opintovuoden loppuun kestävän oppisopimuksen, jonka turvin päättää opinnot. Opiskelijan suurin huoli on, saako hän varmasti ammatillisen perustutkinnon tutkintotodistuksen, vaikka oppisopimus koskee kevythirsirakenteisten mökkipakettien valmistusta. Tutkintotodistus on tie parempaan ”sossustatukseen” ja maahanmuuttajataustaisilla antaa kansalaisuuden hakemiseen merkittävästi paremmat edellytykset. Suurin huoli tässä on kuitenkin työnantajilla. Työmarkkinoille tupsahtaa resurssi, jolla on ammattitutkinto, mutta ei ole ennättänyt hankkia käytännössä mitään valmiuksia toimia venealan ammattilaisena. Nämä ammattilaiset ovat niitä opetuksenjärjestäjien kassamagneetteja ja työpaikkojen lattian lakaisijoita. Tähän he päätyvät, kun työvoimahallinto aikoinaan heidät yhteiskunnan kustannuksella tutustuttaa tukityöllistettynä oman ammattialan työelämään, ammattiin, johon heidät on kovalla rahalla koulutettu aiemmin.

Kuten USAn presidentti sanoo "So sad"

Allekirjoittanut toimii yksityisyrittäjänä venealalla, omaa teknisen koulutuksen talonrakennusalalta (rkm), sekä venealan erikoisammattitutkinnon (venemestari). Myönnetään, että sivuverokortti on ammattioppilaitoksessa, jonka johdosta olen omannut hyvän näköalan hämmästellä ammatillisen koulutuksen tilaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat